torstai 23. helmikuuta 2012

Pinnatuoli, kevät ja ylimääräinen lomapäivä.

Mun viikonloppu alkoikin jo tänään ja ette arvaa kuinka ihana on viettää yksi ylimääräinen päivä vapaalla. Tänään olen nauttinut kotihommista (imurointia, pyykinpesua, tiskausta) ja tällä hetkellä aivan rikkipoikkikatki löhöän sohvalla syöden suklaata. Taas on se aika kuukaudesta  kun mun vatsa on pohjaton ja tavallisen, terveellisen ruuan lisäksi se tarvitsee herkkuja, vähintään suklaata!



Tänään posti toi taas myös Kodin Kuvalehden ja näin ekakertalaisena tilaajana täytyy todeta että empä ole edes aiemmin tajunnut kuinka kiva ja mieleinen tuo lehti onkaan. Tämän kertaisessa numerossa oli paljon mielenkiintoisia juttuja jotka odottavat sopivaa hetkeä tulla luetuiksi.


Mua nauratti tuo "sotkuinen koti; tunne-elämäkö solmussa?". Ilmeisesti ei tunne-elämässä solmuja ole, koska musta on viime vuosina tullut aivan fanaattinen siivousintoilija ja tykkään kotihommista yli kaiken. Asuntovelkaisena omakotitalonrakentajana myös ruokalaskujen puolittaminen kiinnostaa.
Arvatkaapa miksi nuo pinnatuolit ovat pääseet myös mun suosikkilistalle? Lehdessä oli ohjeet ja erilaisia ideoita kuinka tuunata vanhasta pinnatuolista taas uusi käyttökelpoinen. Mun haaveissa olisi löytää pinnatuoli kirpparilta tai jostain muualta edullisesti ja entisöidä siitä musta, upea tuoli uuteen tulevaan kotiimme.


kuva

Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuoli olisi mun ykköshaave. Ideoita/vinkkejä tuolin metsästykseen?

Me lähdetään viikonloppulomalle huomenna aamusta ja kävinkin tänään kaivamassa mun sukset talviteloilta. Ilmat ovat olleet nyt aamuisin niin ihanan keväiset, että ulkoilu on alkanut entistä enemmän taas houkuttella.
Tänä aamuna töihin kävellessä havahduin kevään tuoksuun, siihen että linnut visersivät ja räystäistä tippui vettä. Moniko teistä on huomannut saman?

-H-

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Postia Pohjolasta


Välillä tulee mietittyä, että miksi sitä makselee koko ajan kaikenlaisia vakuutusmaksuja. Yleensä kun on maksanut niitä ns. turhaan, onneksi! On autovakuutusta, liikennevakuutusta, henkilövakuutuksia, vahinkovakuutuksia ja matkavakuutuksia. Tässä tilanteessa voin kuitenkin tyytyväisenä todeta, että onneksi ovat vakuutukset kunnossa!


Tein viime viikon lopulla vakuutusyhtiöömme ilmoituksen matkalla rikkoutuneesta kamerastani. Tänään minulle oli sitten tullut jo kirje Pohjolasta. Kuori ei sisältänyt laskua (niin kuin aina yleensä), vaan kirjeessä oli ilmoitus maksetusta korvauksesta. Summakin oli vain hiukan pienempi, kuin mitä olin esittänyt toiveeksi. Kirjeessä oli myös selitetty selkeästi, mistä syystä tuohon korvaussummaan oli päädytty. Olenkin hyvin tyytyväinen saamaani korvauspäätökseen. 


Ovatko teidän vakuutukset kunnossa?


-s-

tiistai 21. helmikuuta 2012

Uusi läppäri

Vihdoin mun sitkeys palkittiin ja koska en antanut periksi tässä asiassa niin pian mulle tuodaan upouusi tietokone. Tarina siis alkoi niin, että koneen ostin 12/2010. Siitä saakka on ollut koko ajan jotakin pientä vikaa ja nyt viimein mun reklamaatio meni läpi ja kolmen huoltoonlähetyksen jälkeen saan korvaavan tuotteen tilalle.

Lupaan teille lisää faktoja koneesta kun ensin selviää minkä koneen tilalle valitsen.

Mukavaa viikkoa!!

-H-

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kahvia ja pullaa


Tänään laskiaissunnuntaina kävimme H:n kanssa kävelyllä Pyynikin kauniissa lumisissa maisemissa. Lunta sateli ja tuuli hiukan. Pakkasta oli kuitenkin vain muutama aste, eli sopiva ulkoilukeli. Parin tunnin reippailun jälkeen alkoi tulla nälkä ja tulimme kotiin valmistamaan päivällistä. Ruuaksi teimme salaattia, johon laitoimme valmista salaattisekoitusta, tomaattia, oliiveja, avokadoa, mozzarellajuustoa ja porkkanaa. Salaatin lisukkeeksi paistoimme Lohta. Terveellistä, kevyttä ja vielä hyvääkin :)


Ettei vain jäisi ruokavalio liian terveelliseksi, niin jälkiruuaksi leivoimme laskiaispullia. Pullan täytteeksi laitoimme kermavaahtoa ja vadelmahilloa.  En yleensä välitä juurikaan pullasta, mutta nyt voin myöntää sen maistuneen todella hyvältä. Kun saimme kahvit juotua ja pullat syötyä kello oli jo niin paljon, että H:n oli aika lähteä kotimatkalle. Yhdessä vietetty viikonloppu vierähti taas aivan liian nopeasti. Onneksi näemme parin viikon päästä uudestaan.



Miten te olette viettäneet Laskiaissunnuntaita? 
Pääsittekö pulkkamäkeen?


-s-

Aamiaisbrunssi


Eilen päivällä H ajeli tänne meille yökylään. Lauantai- päivä kului shoppailun, hyvän ruuan ja yhdessäolon merkeissä. Mukavaa oli ja päivä venyi aamun pikkutunneille saakka. Tänään aamulla heräsimme kymmenen aikoihin ja suuntasimme heti keittiöön valmistamaan pienimuotoista aamiaisbrunssia.




Tälle päivälle ohjelmaksi on suunniteltuna ulkoilua ja leipomista. Seuraavaksi puemmekin toppavaatteet päälle ja lähdemme ulos nauttimaan kauniista talvipäivästä.  

-s- ja -H-

perjantai 17. helmikuuta 2012

Hiuksia


Eilen postipoika oli tipauttanut taas kivan lappusen postiluukusta. Kävin siis kameraostosten yhteydessä hakemasta postista minulle suunnatun kirjatunkirjeen. Minun jo marraskuussa tilaamani hiusten clip on-pidennykset olivat vihdoinkin saapuneet. Toimitusaika tuplaantui siitä mitä luvattiin. Pääasia kuitenkin on, että ne ovat nyt vihdoinkin minulla.

Tilasin pidennykset CityDealista ostamallani lahjakortilla (-50% normaalihinnasta). Pidennykset ovat 100% aitoa hiusta, eli niitä voi käsitellä melkein kuin omia hiuksia. Itselleni valitsin 50cm pitkät pidennykset. Värivalinta ei olisi voinut paremmin osua nappiin, sillä pidennykset ovat TÄYSIN samanväriset, kuin omat tummanruskeat hiukseni.

Paketissa oli yhteensä kahdeksan osiota: 3kpl kolmen klipsin, 2kpl kahden klipsin ja 3kpl yhden klipsin pidennyksiä.


Vielä en ole kerinnyt testaamaan pidennyksiä omaan päähäni, mutta viikonloppuna olisi tarkoitus kokeilla miltä näyttää ja tuntuu. Onko kokemusta clip on- pidennyksistä? Kuinka olette hoitaneet niitä?

…ja loppuun on vielä pakko laittaa kuva herkullisesta salaatistani, jonka kimppuun hyökkään seuraavaksi.

Nam!

Mukavaa perjantai illan jatkoa kaikille!

-s-

Lentokone shoppailut


Tein ensimmäistä kertaa eläessäni lentokoneessa menomatkalla ennakkotilauksen paluulennolle. En tosin tajunnut tilata samalla tuliaiskarkkeja, jotka vein töihin. Jouduin sitten tyytymään pienempään karkkivalikoimaan, mikä oli myynnissä paluulennolla. Mutta pääasia, että työkaverit saivat suunsa makeaksi :) Tajusin vasta nyt kuinka kätevää on tehdä ennakkotilaus paluulennolle. Ei tarvitse miettiä tuleeko ostoksista liikaa painoa laukkuun, eikä tarvitse kannella tax freen muovikasseja pitkin lentokenttää. Tarkistin tuotteiden täsmäävän tilaukseeni ja ei muuta kuin maksu lentoemännille, niin paketti oli minun.

Mitäkö pussistani sitten löytyi…

Meikkejä täydelliseen ruskettuneen ihon meikkaamiseen.

Pari huulikiiltoa.

Sekä kaksi sivellinsettiä. (Toinen H:lle syntymäpäivälahjaksi.)

Etenkin nämä meikkisiveltimet tulivat todella tarpeeseen! Silloin kun pesin kaikki siveltimeni, huomasin kokoelmassani olevan suuria puutteita. Nyt voin heittää huoletta kaikki kamalat vanhat siveltimet roskiin.

Mitäs pidätte? Onko teillä tapana tehdä tilauksia paluulennolle? 
Pahoin pelkään, että tästä tulee minulle tapa :)

-s-