perjantai 26. lokakuuta 2012

Joko edes vähän?

Tänään kun heräsin, oli ensilumi satanut maahan. Jouluihmisenä olen tietenkin lahjoja ostanut jo vinon pinon, glögiä juonut useamman tölkillisen, mutta jokohan nyt sallisitte tämänkin?!


-H-

lauantai 6. lokakuuta 2012

Dinner

Tänään minä en ole tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Päivällä kävin vain kirpparilla järjestelemässä pöytäni, ja sepä taisikin olla päiväni kohokohta. Ulkona olisi ollut päivällä mitä parhain ilma, mutta sinnekään ei tullut lähdettyä, hyvistä suunnitelmista huolimatta. Oudointa päivässä taitaa kuitenkin olla, etten ole häärännyt oikeastaan yhtään edes keittiössä. Tänään oli nimittäin miehen ruuanlaittovuoro. Hän itse ilmoitti päivällä minulle, että laittaisi tänään ruokaa.
Päivälliseksi söimmekin sitten mieheni valmistamaa riistapataa. Ja ihan hyväähän se oli :)

-s-

perjantai 5. lokakuuta 2012

Keltainen kuvasto tipahti postiluukusta

Tänään se taas saapui, Hullujen päivien keltainen kuvasto. En vielä kovin paljoa ole kerinnyt sitä selailla, mutta mukavalta tarjoukset vaikuttivat, näin ensisilmäyksellä. Hienona uutuutena on myös Hullujen päivien nettishoppailumahdollisuus. Kauempana asuvilla, kun ei ennen ole ollut oikein mahdollisuutta napata haluamiaan tuotteita. Sillä vaikka työpäivän jälkeen lähtisikin ajelemaan esim. 100km päähän omalle lähimmälle Stockmannilleen, niin siinä vaiheessa monet tuotteet ovat yleensä jo loppuneet (tai vaatteista ainakin se oma koko). Saa vain nähdä, kuinka tukossa nuo nettisivut tulevat olemaan? Jos ne toimivat moitteettomasti, niin itsekin voisin melkeinpä ostaa sieltä, ja jättäisin menemättä paikanpäälle sinne "hullunmyllyyn". Ainut miinus siinä olisikin vain, että sitten en voisi sovittaa vaatteita/ kenkiä etukäteen.



Oletteko te menossa ensiviikolla hulluttelemaan?

-s-

Peukut pystyyn!

Sain vihdoinkin tällä viikolla aikaiseksi vietyä kaapeista raivaamiani vaatteita myyntiin kirpputorille. Samalla, kun hinnoittelin myyntiin viemiäni vaatteita, innostuin karsimaan "rankalla kädellä" myös kenkä- ja laukkuvarastoitani. Tilaa tuli ihan mukavasti kaappeihin. Vielä tarvitsisi käydä hakemassa varastosta talvitakkejani myyntiin vietäväksi. Jaksaisinkohan huomenna? Viikonloppuna voisi kauppa käydä paremmin, kun ihmisillä on yleensä silloin enemmän vapaa-aikaa. 


Valitsin kirpputoriksi Kyttälän kirppiksen. Koskaan aikaisemmin en ole sinne tavaraa myyntiin vienyt, mutta nyt päätin kokeilla onneani ja testata meneekö sieltä vaatteet kaupaksi. Yleensä olen vienyt tavaroitani myyntiin Radiokirppikselle, mutta nyt en sinne halunnut mennä. Osasyynä paikan valintaan oli pöytävuokran hinta: Kyttälän kirppiksellä se on vain 25€/ 6pv, kuin taas Radiokirppiksellä se on noussut jo 42€/ 6pv. Voi tosin olla, että myynnin kannattavuus, olisi ollut tuolla toisaalla parempi, mutta mene ja tiedä. Peukut pystyyn, että kauppa käy! Ei tässä nyt varmaan mitään suurta tappiota ainakaan aiheudu, ja tärkeintähän on päästä ylimääräisistä vaatteista eroon. Ne mitä jää menemättä kaupaksi kuskaan suoraan vaatekeräykseen, enkä kanna niitä enää kotiin nurkkiin pyörimään.


Onko Kyttälän kirppis sinulle tuttu paikka?

-s-

torstai 4. lokakuuta 2012

Päivän paras hetki

Imeekö syksyn pimeys sinusta kaikki voimat? Tai kaipaisitko jostain muusta syystä pientä lisätsemppiä?
Istahda hetkeksi teekupposen ääreen, niin päivä voi alkaa tuntua jo paljon paremmalta.


Mikä näistä olisi sopinut parhaiten sinun päivääsi?

 -s-

Jalkaa toisen eteen

Halusin lähteä iltapäivällä käymään jollain ryhmäliikuntatunnilla, mutta koska mitään mieluista tuntia ei ollut juuri alkamassa, eikä kuntosali houkutellut, lähdin pitkästä aikaa käymään juoksemassa. Kevään ja alkukesän juoksuinnostus pääsi jossain vaiheessa kesää lopahtamaan. Loppukesästä kävin kokeilemassa juoksua, mutta kun se ei sujunut, niin kiinnostus lajia kohtaan loppui aivan täysin. Jokohan nyt syksyllä saisin haalittua edes hiukan uutta potkua kyseistä hommaa kohtaan?


-s-

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lähtekäämme metsään, metsään, metsään.Lähtekäämme metsään retkelle

Tein tänään pienen kävelyretken meidän lähimetsään. Sain kävellessäni kuunnella lintujen viserrystä ja matkalla pysähdyin seuraamaan sorsapariskunnan uiskentelua. Ah, kuinka rentouttavaa se olikaan. Törmäsin metsässä myös suloiseen mummoon, joka istuskeli kannon päällä ja katseli syksyistä järvimaisemaa. Olikohan hänkin "paennut" metsään mietiskelemään ja hengittelemään raikasta syysilmaa?

-s-