Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. elokuuta 2012

Suojakertoimia

Suomessa en osaa oikein suojata itseäni auringolta, muuta kuin vaatetuksella. En pala helposti, joten aurinkorasvat jäävät hyvin vähälle käytölle kesäisin. Nyt kuitenkin matkalle lähtiessä tuli taas hommattua purkki jos toinenkin aurinkosuojavoidetta. Taas löytyy oma rasva (sk30) naamalle ja omat rasvapurkit (sk15) vartalolle.


Lisäksi ajattelin, että ostaisin lentokoneesta tai -kentältä vielä Ultrasun- aurinkovoiteen. Olen monta kertaa jo aikaisemminkin meinannut ostaa kyseisen aurinkosuojavoiteen, koska olen kuullut sen todella toimivan. Kyseessähän on aurinkosuojavoide, jota tarvitsee levittää iholle vain kerran päivässä, uskomatonta, mutta totta! Levittäessä tarvitsee vain olla todella huolellinen, sillä jos luulet levittäneesi voidetta kaikkialle, mutta jossain onkin kohta, mikä on jäänyt suojaamatta, niin lopputuloshan ei ole kovin hyvä.

Saas nähdä, kuinka huolellinen rasvailija minä olen :) 

-s-

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Lomanlopettajaiset

Hirmuisesti vierähtänyt taas aikaa edellisistä kirjoitteluista, mutta ei mahda mitään. En ole viitsinyt ottaa stressiä tästä hommasta, harrastushan tämä vain on. Itse asiassa en ole viitsinyt ottaa stressiä yhtään mistään. Olen ollut täysin lomalla! Jopa liikunta on jäänyt kokonaan pois arjestani, kääks! sitä kyllä hiukan jo kaipaankin.

Tämä kesä on ollut kokonaisuutena melkoinen. Paljon kaikkea ihanaa on tapahtunut ja paljon olen saanut kokea uutta ja ihmeellistä. Nyt kuitenkin alkaa tuntua jo siltä, että kesä on jäämässä taakse, ja syksy saapuu kovaa vauhtia. Koulut alkoivat jo ja töihin olisi vähitellen itsekin palattava. Nyt kuitenkin nautin vielä viimeisistä lomapäivistä täysin siemauksin. Päätimme nimittäin juhlistaa mieheni kanssa loman loppumista ja varasimme äkkilähdön lämpöiseen.

Matkalaukku oli tallella, mutta minigrip- pussit ovat ostoslistalla :)


Hola ja Adio!... vai miten ne meni?

-s-

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pitkästä aikaa


Kuten jotkut saattavat muistaa, niin keväällä minulla oli tapana valmistaa lähes joka viikonloppu (yleensä sunnuntaisin) kotiin pieni aamiaisbrunssi. Tänään päätin pitkästä aikaa taas toteuttaa sen. Kummallisemmin en ollut tosiaan suunnitellut brunssia, joten se valmistettiin nyt vain niistä aineksista mitä kotoa sattui löytymään. Ihan mieluinen kattaus kaappien kätköistä lopulta saatiin syntymään.

Kuten kuvista huomaa, niin aamiainen syötiin tänään ulkona parvekkeellamme. Aurinko paistoi jo heti aamusta hyvin lämpimästi, joten minäkin istuin aamiaispöydässä pelkät bikinit päälläni :D

Syötyämme aamiaisen, minä jäinkin vielä parvekkeelle kukkia hoitamaan, selailemaan pari vuotta vanhoja naistenlehtiä sekä nauttimaan auringosta. Mies puolestaan meni sisälle "viilentymään" ja siivoamaan kotiamme. Ihan mukava työnjako tänään.


-s-

lauantai 4. elokuuta 2012

Minun kesälauantaini on pitänyt sisällään...

Kevyttä ja nopeaa kesäruokaa.

 Pyöräretki rannalle.

Ja muutama ale-löytö. Muutenkin olivat alennuksessa vain 1€/kpl ja nyt olivat vielä kaksi yhden hinnalla :)

-s-

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pikainen tervehdys


Tulin vain ilmoittelemaan, että hengissä täällä ollaan, vaikkei ole tullut pitkään aikaa kirjoiteltuakaan tänne mitään. En ole pahemmin koneen ääressä kerinnyt istuskella, sillä nyt on tullut puuhailtua kaikenlaista. Käytiin mm. ykskaks yllättäen pienellä Tallinnan reissulla. Sen verran kovasti on tullut mentyä ja touhuttua, että kroppa päätti sanoa viikonloppuna menolle stop! ja flunssa pääsi yllättämään. Lepoa, lepoa ja lepoa... Niin jospa sitä loppuviikosta olisi jo taas takaisin täysissä ruumiin ja sielun voimissa :)

Tässä vähän kuvamateriaalia viimeviikolta...

Saaristoa Helsingin edustalta.
Ihanan aurinkoinen Tallinna.
Itse poimittuja mansikoita ja vaniljajäätelöä. Nam!

-s-

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lepopäivää vietellessä

Viikonloppuni kului ihanien ystävien kanssa mökkeillen ja herkutellen. Uskalsin vihdoinkin käydä saunomisen yhteydessä myös uimassa ja heittämässä talviturkkini pois. Viikonloppuna sykkeeni olivat varmaan useaan otteeseen maksimisyketasolla, mutta se ei kyllä johtunut tällä kertaa liikunnasta. Koettiin yhdessä ystävien kanssa niin jännittäviä ja hauskoja hetkiä, että sydän hakkasi välillä tuhatta ja sataa. Tuli pitkästä aikaa naurettua niin kovasti, että vatsa ja posket tulivat kipeäksi. Tällaiset tyttöjenillat/ -viikonloput ovat parhaita!

Toivottavasti teillä on ollut yhtä mukava viikonloppu, kuin mitä minä olen saanut viettää.


Laitan nyt tähän loppuun vielä tämän viikon (28) liikkumiseni:

                                         maanantai: alkulämpö (10) + kuntosali (35)                                
                                         tiistai: alkulämpö (10) + kuntosali (45)                                         
                                         keskiviikko: pyöräily (2 x 20)+ alkulämpö (5) + kuntosali (40)
                                         torstai: alkulämpö (10) + kuntosali (35) + pyöräily (2 x 45)      
                                         perjantai: kävely (25)                                                                     
                                         lauantai: lepo                                                                                   
                                         sunnuntai: lepo                                                                              

Yhteensä: 5h 45min / 7 liikuntakertaa  


-s-

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kotona

Mukava viikonloppu takana ja arkeenpaluu edessä, vielä tänään.  Vietimme koko edellisen viikonlopun Lappeenrannassa. Kaupunki ei ollut minulle ennestään tuttu, joten tekemistä ja näkemistä riitti hyvin koko viikonlopuksi. Suuri osa ajasta kului loma- asuntomessuilla kierrellen ja katsellen, mutta silti oli hyvin aikaa katsella muitakin nähtävyyksiä.


Laittelen vielä myöhemmin tällä viikolla juttua loma-asuntomessuista ja kuvia on ainakin tulossa paljon.

-s-


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Huh hellettä!

Töistä kotiin päästyäni käväisin kotona rasvaamassa itseni ja vaihtamassa bikinit ja rantamekon päälleni. Sen jälkeen pakkasin rantakamppeet laukkuuni ja suuntasin läheisen uimarannan nurmelle makailemaan. Tämä olikin ensimmäinen kerta tämän kesän aikana, kun olin ottamassa aurinkoa.

Minulla oli rannalla mukanani viltti makailua varten, muutaman vuoden vanhoja naistenlehtiä luettavaksi, sekä eväänä iso pullo vettä sekä jäätelöä ja banaani. Jäätelö ja vettä kyllä meni, mutta banaani jäi syömättä :)


En anna itseni heittäytyä kuitenkaan liian laiskaksi, vaan ajattelin lähteä kohta kipaisemaan pienen juoksulenkin. Toivottavasti te muutkin olette päässeet nauttimaan tästä auringonpaisteesta!

-s-

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Maisemareittejä

Olen luonteeltani melkoinen "luonnonlapsi", rakastan maalaismaisemia ja kaipaan välillä maaseudunrauhaan.  Eilen illalla, kun ajelimme käymään kylässä mieheni sukulaisilla, niin päätimme kiertää sinne pitkästä aikaa maisemareittejä pitkin. Hiekkatie, vihreä peltoaukea, auringonpaiste ja jäätelö, voi miten ihana yhdistelmä. Muutama hevonenkin nähtiin tien vieressä laitumella. Olisi tehnyt mieli pysähtyä ja mennä syöttämään niille heinää.

Tämä kuva tuo mieleen paljon muistoja lapsuudesta. Kesäviikonloput mummolassa olivat parhaita. Siellä sai serkkujen kanssa pyöriä ja hyöriä pitkin pihoja ja peltoja, saunottiin ja uitiin, välillä hoidettiin maatilaneläimiä. Sitten joskus tulevaisuudessa, kun itselläni on lapsia, niin toivoisin, että hekin saisivat viettää yhtä ihanan lapsuuden, kuin mitä itse olen saanut.

Millaisia rakkaita muistoja teille tulee mieleen lapsuudesta?

-s-