Tänään se vihdoin tapahtui, nimittäin aurinko pilkisti pitkän pilvisen kauden jälkeen taivaalla!!
Kuinka voikaan piristää päivän ja mielen yksi auringonpaiste, heti oli energiaa tuplamäärä viimeaikaiseen energiamäärään verrattuna.
Kevät saa aikaan mulle myös valtavan tulppaanipakkomielteen, kuulostaako tutulta? Niitä on vain pakko saada ja kaiken lisäksi ennen kuin tulppaanit voi laittaa esille, on siivottava KOKO talo! Hullua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Rusketusraidat
Taas on viikko lopuillaan, ja takana ihanan aurinkoinen viikonloppu. Näiden muutaman vapaapäiväni aikana kerkisin touhuilla vaikka ja mitä. Parasta kaikessa oli kuitenkin seura, jossa sain viettää nämä pari päivää. Tapasin pitkästä aikaa ihania ystäviä ja sukulaisiani.
Tänään olen vuorostaan nauttinut tästä ihanasta auringonpaisteesta parvekkeellamme istuskellen. Parveke on saanut toimia tänään olohuoneenani sekä ruokailutilana. Söin siellä nimittäin tänään aamiaisen ja lounaan. Tuli hiukan kesäfiilistä, kun istuin parvekkeella viltin päällä pelkät shortsit ja t-paita päälläni (ja villasukat jalassani). Siinä oli jopa hiukan kuuma istuskella. Ja kuten otsikkokin kertoo, niin sain ensimmäiset pienet rusketusraidat jo shortseista. Kyllä se kesäkin on jo tuloillaan aivan "nurkan takana"!

Kuten kuvista näkyy, kannoin omat istutukseni / kylvöksenikin paistattelemaan päivää parvekkeelle.
Illan viiletessä ne siirtyvät kyllä vielä varmuuden vuoksi takaisin sisälle lämpimään.
Toivottavasti teillä on ollut yhtä mukava viikonloppu!
-s-
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Aurinkoa, ruokaa ja rakkautta
Tänään on ollut aivan mahtava päivä. Aurinko on paistanut ihanasti, ja on ollut lämmintä (+14). Olen saanut viettää laatuaikaa oman rakkaan mieheni seurassa, eikä ole mitään huolia eikä murheita. Mitään tämän kummallisempaa en osaisi vapaapäivältäni edes toivoa. Tässä muutama kuva päivästäni...
Päivällä kävimme keskustassa kävelyllä. Pyörähdimme samalla Laukontorin kalamarkkinoilla, sekä kiertelimme kaupoilla.
Huomaan taas itsestäni, että mitä korkeammalta aurinko paistaa, sen korkeammalle mielialani nousee :)
Aamu alkoi kotona perinteisellä brunssilla
Päivällä kävimme keskustassa kävelyllä. Pyörähdimme samalla Laukontorin kalamarkkinoilla, sekä kiertelimme kaupoilla.

Päivälliseksi söimme valmistamaani pestokuorrutettua lohta ja kasviksia.
Huomaan taas itsestäni, että mitä korkeammalta aurinko paistaa, sen korkeammalle mielialani nousee :)
Toivottavasti teillä on ollut yhtä mukavat fiilikset tänään?
-s-
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Sunnuntai
Tänään minun oli tarkoitus mennä kuntosalille, mutta jätin sen väliin ja lähdin mieluummin ulos lenkkeilemään auringonpaisteeseen. Voi miten ihanaa oli huomata kuinka kevät on oikeasti edennyt. Viimeksi kun kävin kävelemässä saman lenkin, niin tienpientareet olivat lähes täysin lumenpeitossa. Tänään maisemat näyttivät jo paljon keväisemmiltä.
Tämän viikon liikuntani:
| Leskenlehti |
Tämän viikon liikuntani:
maanantai: lepo
tiistai: kuntosali (45min)
keskiviikko: spinning (30min) + tehotreeni (30min)
torstai: spinning (60min)
perjantai: lepo
lauantai: kuntosali (60min)
sunnuntai: kävely/ hölkkälenkki (90min)
tiistai: kuntosali (45min)
keskiviikko: spinning (30min) + tehotreeni (30min)
torstai: spinning (60min)
perjantai: lepo
lauantai: kuntosali (60min)
sunnuntai: kävely/ hölkkälenkki (90min)
yhteensä 5h 15min
-s-
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Lomatunnelmia.
Näin loman lähestyessä loppuaan (2 päivää jäljellä), on mukava pysähtyä miettimään mitä kaikkea kivaa sitä lomalla ehtikään tekemään. Näin mukavan loman jälkeen on ilo palata levänneenä ja virkeänä taas työn raskaan raatajaksi.
Itse ainakaan en lomaltani tämän kummempia kaipaa. Perheen parissa vietettyä aikaa, naurua, hyvää ruokaa, kulttuuria, liikuntaa, kaikkea sitä mitä itse vain keksii tehdä.
Mukavaa ja ennen kaikkea rentouttavaa lomaa kaikille niille joilla se perjantaina alkaa!!
-H-

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Kahvia ja korvapuustia
Päivällä kävimme kävelyllä keskustassa. Samalla reissulla löysin (ja
ostin) itselleni näyteikkunasta NE kengät, jotka sujautan jalkaani ensi kesänä, tähänastisen
elämäni tärkeimpänä päivänä.
Piipahdimme kävelyllämme myös Linkosuolla kahvilla ja
korvapuusteilla.
Oli niin hyvää, että oli pakko kokeilla heti itsekin niiden
leipomista.
Korvapuustien koko ja ulkonäkö vaihteli melko paljon, mutta hyvältä maistui :)
Tässä vielä muutama kuva kauniista ja aurinkoisesta keskustasta.
Toivottavasti teidänkin sunnuntai on sujunut yhtä mukavissa merkeissä.
-s-
Päiväkahvit parvekkeella
Ulkona on niin ihana ilma, että päätin juoda kahvini auringonpaisteessa
parvekkeella.
Parvekekausi on meillä nyt siis virallisesti avattu :) Ja se tulee kestämään taas varmasti pitkälle syksyyn asti.
Kahvin
seuraksi sulatin pakastimesta raparperipiirakkaa, Nam!
Nyt lähdemme mieheni kanssa kävelylle tuonne ihanaan
auringonpaisteeseen <3
Lähtekäähän tekin ulos nauttimaan tästä kauniista
kevätauringosta!
-s-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)