Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ompelukone surisi jälleen...

Muistatteko kun mainitsin, että ostin todella ruman ja minulle aivan liian ison mokkanahkahameen?
Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi ommeltua hameesta kaksi pikkulaukkua.


Hameen takakappale oli kulunut jo melko paljon (eli joku on todella käyttänyt hametta), joten sieltä leikattu mokkanahka oli myös hiukan hauraampaa. Tästä syystä päätinkin ommella ensin hameen takakappaleesta leikatusta palasesta pienemmän laukun/ clutchin, ihan vain harjoitusmielessä. Jos se ei olisi onnistunut, niin ei olisi sitten ainakaan paljoa harmittanut.
Mielestäni tämä harjoituskappale onnistui sen verran hyvin, että uskalsin heti aloittaa isommankin clutchin ompelemisen. 
Ja siitäpä tulikin vielä paljon edellistä parempi.

 Tässä vielä kuvaa molemmista yhdessä, niin näkyy selkeämmin näiden laukkujen kokoero.

 Mitäs tykkäätte? Kehtaako tällaisten kanssa lähteä "ihmistenilmoille"? :)

-s-

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Haaveissa laukkukokoelma


Suunnitelmissani minulla on hankkia itselleni vähitellen muutamia erilaisia laadukkaita laukkuja. Haluaisin omistaa pienen laukkukokoelman, josta löytyisi sopiva laukku jokaiseen käyttötarkoitukseen ja asukokonaisuuteen. Olen aloittanut laukkukokoelmani keräämisen halvemmasta päästä. Ensimmäiset ”merkkilaukkuni” olivat Longchampin perinteisiä shoppereita. Jostainhan sitä oli aloitettava :)
Tässä osa tämänhetkisistä Longchampeistani.

Ruskean nahkalaukun ja beigen shopperin olen ostanut käytettynä. Valkoinen pitkällä olkahihnalla varustettu laukku on ostettu Pariisista. Loput kolme laukkua on Stockmannilta.

-s-

lauantai 11. helmikuuta 2012

Himotuimmat

Joskus aikaisemmin mainitsinkin jo himotuimmat -listani. Minulla on kaksi listaa: lista kotiin haaveilemistani sisustustuotteista, sekä lista vaatteista ja asusteista. Nyt ajattelin paljastaa teille muutaman listaltani löytyvän korun ja laukun, jotka aion ostaa ”sitten joskus”.



Kuvassa: Thomas Sabon hopeasormus ja korvakorut, Kalevalan Vanamo tuoteperheen hopeasormus ja kääty, Marimekon ruskea nahkainen matkuri sekä Michael Korsin nahkainen viikonloppulaukku.

Löytyykö joku myös sinun listaltasi?
-s-


Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Haaveita Marimekolta.

Usein eksyn internetiin haaveilemaan. Tänä iltana päädyin haaveilemaan osoitteeseen http://www.marimekko.fi/

Löytyykö muita, kenen haaveissa olisi esimerkiksi nämä:


Marimekon Merimies-laukku


100% nahkaa oleva Marimekon olkalaukku

ja samaa tyyliä Matkuri




Laukkujen lisäksi haaveilen uudesta, pitkästä yöpaidasta. Tasaraitainen pitkämekko-yöpaita mustavalkoisena voisi olla mukava.




Tässä siis pieni osa haaveistani, josko ensi vuonna osan edes saisin kokoelmiini näistäkin.
.  Kaikki nämä ihanat kuvat on kopioitu Marimekon sivuilta.

"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." (Muumipappa)
-H-