Tänään olen päässyt tekemään kaikkea kivaa. Ensinnäkin käytiin miehen kanssa
(jep, sain raahattua sen mukaani) Design torilla. Kivoja tuotteita oli
tarjolla.
Ainoa ostokseni oli tällä kertaa hopeiset KOKORU:n korvakorut. Korvakorut
olivat mielestäni kauniin vaaleanhopeat ja malliltaan ihanan yksinkertaiset:
pyöreät nappikorvikset, jotka ovat hieman koverat (vai kuperat?).
Ostoksien lisäksi torilta sain myös jotain pientä kivaa mukaani ilmaiseksi...
 |
| Kaksi korttia, joista tuo vasemmanpuoleinen papustoriesin kortti saattaa päätyä kehyksiin. |
Olin myös jo ostamassa ihanaa rusettipipoa, mutta aikuisten koko oli hiukan
liian suuri ja pienempää kokoa ei ollut nyt näytillä, joten en uskaltanut
laittaa pipoa vielä tilaukseen. Mukavat myyjättäret onneksi kertoivat, että
ovat tulossa myös Joulutorille myymään samoja pipoja, joten päätin, että ostan
sen sitten sieltä. Mitenhän maltan odottaa sinne asti.
Design torilta lähdimme syömään siipiä Pyynikin porttiin. Taas kerran
käytössämme oli Groupon- lahjakortti. Ja lahjakortti osoittautui onnistuneeksi
ostokseksi tälläkin kertaa, vaikka ennakkoluuloni paikkaa kohtaan olivat taas
kerran hiukan varautuneet.
Kaiken tämän jälkeen kävimme Anttilassa ostamassa hiukan leffaevästä ja
suuntasimme Plevnan Finnkinoon. Emme olleet etukäteen katsoneet yhtään, että
mitä elokuvia siellä olisi pyörimässä, mutta osuttiin paikalle sopivaan aikaan.
Sillä kun menimme Plevnaan, niin siellä oli alkamassa heti kymmenen minuutin
päästä elokuva: TED. Päätimme mennä sitten sitä katsomaan. Elokuva tarjosi
hupaisaa, hiukan ehkä jopa "överiksi" vedettyä huumoria. Leffan
aikana tuli naurettua ääneen kyllä monta kertaa. Väsynyt olotila saattoi edesauttaa
myös tyhmälle huumorille altistumista :)
Nyt sitten ollaankin kotona ja kohta olisi tarkoitus valmistaa
jonkinlaista pientä iltapalaa yhdessä, sekä istahtaa sohvalle katsomaan illan BB- lähetystä.
Mutta palaillaan! ja mukavaa tulevaa
viikkoa kaikille teille, jotka tätä eksyitte lukemaan :)
-s-