maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kotona

Mukava viikonloppu takana ja arkeenpaluu edessä, vielä tänään.  Vietimme koko edellisen viikonlopun Lappeenrannassa. Kaupunki ei ollut minulle ennestään tuttu, joten tekemistä ja näkemistä riitti hyvin koko viikonlopuksi. Suuri osa ajasta kului loma- asuntomessuilla kierrellen ja katsellen, mutta silti oli hyvin aikaa katsella muitakin nähtävyyksiä.


Laittelen vielä myöhemmin tällä viikolla juttua loma-asuntomessuista ja kuvia on ainakin tulossa paljon.

-s-


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Messuja

Tänä kesänä minun on tarkoitus mennä käymään Asuntomessuilla. Pakkohan se on, kun ne näin lähellä ovat. Kävin viimeksi asuntomessuilla vuonna 2009, ja silloin ne olivat Valkeakoskella.

Tänä viikonloppuna menemme käymään Lappeenrannan loma-asuntomessuilla. Loma-asuntomessuilla en ole käynytkään kuin kerran aikaisemmin, ja sekin joskus yläasteikäisenä. Lähiaikoina tulossa siis varmasti postausta messuilta.



Oletteko te käyneet Lappeenrannan loma-asuntomessuilla? 
Entä aiotteko tulla tänne Tampereen asuntomessuille?

-s-

torstai 5. heinäkuuta 2012

Päivän ruokavalio

Aamulla kävin ennen töihin menoa tekemässä kuntosalilla tunnin kestäneen ylävartalotreenin. Salin jälkeen kävin suihkussa ja söin aamupalan Elixiassa. Fitness-muroja mustikkakeitolla sekä kuppi kuumaa kaakaota, niillä lähti päivä käyntiin.

Töissä minulla oli lounaseväänä salaattia ja pippuripihvi ja samaa ruokaa tuli mussutettua myös päivälliseksi. Täyttävät annokset, jotka eivät kuitenkaan olleet liian raskasta ruokaa. Voi olla, että tätä tulee tehtyä useamminkin, niin hyvää se oli.


Iltapalan taidankin syödä vasta myöhään illalla, sillä tänään tulee varmasti valvottua pitkään, kun huomenna ei ole työpäivä.



-s-

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Huh hellettä!

Töistä kotiin päästyäni käväisin kotona rasvaamassa itseni ja vaihtamassa bikinit ja rantamekon päälleni. Sen jälkeen pakkasin rantakamppeet laukkuuni ja suuntasin läheisen uimarannan nurmelle makailemaan. Tämä olikin ensimmäinen kerta tämän kesän aikana, kun olin ottamassa aurinkoa.

Minulla oli rannalla mukanani viltti makailua varten, muutaman vuoden vanhoja naistenlehtiä luettavaksi, sekä eväänä iso pullo vettä sekä jäätelöä ja banaani. Jäätelö ja vettä kyllä meni, mutta banaani jäi syömättä :)


En anna itseni heittäytyä kuitenkaan liian laiskaksi, vaan ajattelin lähteä kohta kipaisemaan pienen juoksulenkin. Toivottavasti te muutkin olette päässeet nauttimaan tästä auringonpaisteesta!

-s-

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Maisemareittejä

Olen luonteeltani melkoinen "luonnonlapsi", rakastan maalaismaisemia ja kaipaan välillä maaseudunrauhaan.  Eilen illalla, kun ajelimme käymään kylässä mieheni sukulaisilla, niin päätimme kiertää sinne pitkästä aikaa maisemareittejä pitkin. Hiekkatie, vihreä peltoaukea, auringonpaiste ja jäätelö, voi miten ihana yhdistelmä. Muutama hevonenkin nähtiin tien vieressä laitumella. Olisi tehnyt mieli pysähtyä ja mennä syöttämään niille heinää.

Tämä kuva tuo mieleen paljon muistoja lapsuudesta. Kesäviikonloput mummolassa olivat parhaita. Siellä sai serkkujen kanssa pyöriä ja hyöriä pitkin pihoja ja peltoja, saunottiin ja uitiin, välillä hoidettiin maatilaneläimiä. Sitten joskus tulevaisuudessa, kun itselläni on lapsia, niin toivoisin, että hekin saisivat viettää yhtä ihanan lapsuuden, kuin mitä itse olen saanut.

Millaisia rakkaita muistoja teille tulee mieleen lapsuudesta?

-s-

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Sunnuntaikävelyllä

Onneksi tuli lähdettyä kävelylenkille vielä herkuttelujen jälkeen, sillä ulkona oli pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen ja lämmin sää. Kesäisen lämmin tuuli puhalsi hiukan, joten hyttysiäkään ei ollut pahasti parveilemassa ympärilläni. Mielestäni keli oli melko täydellinen tällaiselle sunnuntaikävelylle. Näitä lisää kiitos! Ensiviikon sääennusteet lupailivat ainakin aika mukavia ilmoja tänne Tampereelle.

 
                                                   Tässä vielä viimeviikon liikkumisia:

                                                    maanantai: lepo
                                                    tiistai: lepo
                                                    keskiviikko: lepo
                                                    torstai: alkulämpö (15) + kuntosali (45) + juoksumatto (30)
                                                    perjantai: alkulämpö (20) + kuntosali (40) + juoksumatto (30)
                                                    lauantai: alkulämpö (10) + kuntosali (20) + spinning (60)
                                                    sunnuntai: kävelylenkki (75)

                                                   Yhteensä: 5h 45min / 4 liikuntakertaa  

-s-

Pikaruokaa

Nämä pikapizzat eivät ole ihan yhtä "tuhtia tavaraa", kuin tavalliset pizzat. Kesäisin, kun minun ei tee mieli mitään kovin raskasta ruokaa, niin nämä ovat hyvää vaihtelua salaatin pureksimiselle. Pitäähän sitä välillä muistaa vähän herkutellakin. Tänään tein kolmenlaisia pizzoja: jauhelija, tomaatti-juusto sekä tomaatti- mozzarella- basilika täytteillä. Näistä omaksi suosikikseni taitaa nousta tuo viimeisin vaihtoehto. Nnnamiii...

Olisikohan seuraavaksi aika suunnata pizzansulattelulenkille tuonne auringonpaisteeseen?

-s-