tiistai 10. heinäkuuta 2012

Loma-asuntoja

Loma-asuntomessujen asunnoissa oli selvästi ajateltu asumista siltä kannalta, että lomalta saisi jotain kivaa extraa, eikä loman tarvitsisi olla "työleiri", jossa pilkotaan puita ja kulutetaan puolet ajasta kotitöihin. Monissa asunnoissa oli sisällä tai ulkona terassilla kylpy-/poreamme ja muukin varustetaso oli vähintään samaa luokkaa kuin kotona ollessa.

Itse olen tottunut siihen, että mökki on pieni rakennus, jossa on tupa sekä ehkä yksi makuukammari ja ulkona on pihasauna, joka lämpiää puulla. En ole aikaisemmin osannut edes kuvitella, että ostaisin joskus jonkun perinteistä mökkiä parempaa varustelutasoa olevan loma-asunnon. Nyt kuitenkin, kun aloin miettiä asiaa tarkemmin, niin ymmärrän myös tämän "luksusta lomaan"- näkökannan. Mikä olisikaan rentouttavampaa, kuin lähteä viettämään esim. syys- tai talvilomaa loma-asuntoon, missä kaikki on valmiina ja voi vain mennä sinne ja rentoutua. Aika ihanaahan se olisi.

Tässä kuvia nyt ensin talojen ulkokuorista...


Oli monen näköistä ja kokoista loma-asuntoa. Suurin osa taloista oli isompia pari- tai omakotitaloja malliltaan, mutta löytyi sieltä muutama pienempi yhden huoneen mökki/saunamökkikin.

Loma-asuntomessuilla kierrellessäni koitin miettiä, että millä tavalla nämä "mökit" tai ehkä ennemminkin huvilat eroavat tavallisista omakotitaloista. Silloin en vastausta vielä keksinyt, mutta nyt taisin sen keksiä: Ne on rakennettu helppoon asumiseen ja täydelliseen rentoutumiseen.


Illemmalla yritän laitella tänne vielä kuvia loma-asuntojen sisutuksista.
-s-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti