lauantai 19. toukokuuta 2012

Nyt on aika rentoutua

Kiireisen työpäivän jälkeen on taas ihanaa olla kotona. Nyt on vihdoin aika hiukan hölläillä. Päätin korkata yhden siideri ja tein illaksi myös pienen juustotarjottimen. Seuraavaksi taidan siirtyä herkkujeni kanssa olohuoneeseen istuskelemaan. Saatanpa tehdä pitkästä aikaa pienen pikamanikyyrinkin itselleni. Illalla menen sitten ajoissa nukkumaan, niin jaksan taas huomenna aamulla nousta yhtä pirteänä ylös. Taidan kuitenkin laittaa kellon soittamaan edes vähän myöhemmin, kuin mitä se herätti tänä aamuna.
Rentouttavaa Lauantai-iltaa kaikille!

-s-

Leijonalätkää.

Niinhän siinä nyt sitten kävi että jäi Suomen pojilta finaalit väliin. Itse kannustin Leijonia loppuun saakka paikallisessa kuppilassa, heti pelin jälkeen tosin suuntasin takaisin kotiin. Huomenna VOITETAAN pronssia!




Mitä mieltä ootte tästä virallisesta kisabiisistä? Hauskaa musiikkia mun mielestäni, ehkä mun sisäinen "kiekkoilija" herää tän musiikin johdosta henkiin?! Ainakin uusia puolia itsestäni löydän joka kevät mm-kisoja katsellessa, mun suusta pääsee yllättävän paljon sammakoita jääkiekkoa katsoessa.
Onneks nää kisat on vaan kerran vuodessa!

Pidetäänhän kaikki huomenna peukkuja Leijonille, hienosti ovat pelanneet!!!
-H-

Aamu alkoi reippaillen

Päätinpä sitten eilen illalla laittaa herätyskellon soittamaan tänään aamulla seitsemältä. Ensimmäinen ajatus kellon soidessa tänä aamuna oli, että "ei vielä". Urheasti kuitenkin kömmin heti sängystä ylös. Ja sitten "naps" vaan, minulla olikin yhtäkkiä kamalasti energiaa. Klo.7.30 olinkin sitten jo eteisessä lenkkivaatteet päälläni solmimassa lenkkareitten nauhoja ja lähdössä juoksulenkille.

Ulkona oli ihanan hapekas ilma. Tykkään yleensäkin käydä esim. sateen jälkeen lenkillä. Kun ilma on ihanan raikas, niin juoksukin kulkee paljon paremmin. Muutenkin oli mukava juoksennella, kun ei ollut montaa ihmistä eksynyt samoille reiteille lenkkeilemään vielä tuohon aikaan. Ensimmäisen viiden kilometrin aikana vastaan lenkkeili vain yksi vanhempi mies ja viimeisen kahden kilometrin aikana tuli muutama pariskunta kävellen vastaani.

Puoli yhdeksän aikoihin olin jo juossut 9km lenkin ja olin takaisin kotona. Kotona tein sitten vielä pienet palauttavat venyttelyt ennen suihkuun menoa. Samalla kun venyttelin niin join mansikan makuisen protein- juoman. Se maistui ehkä vielä hiukan paremmalle, kuin eilinen vaniljan makuinen juoma. Taidan käydä tänään vielä nopeasti kaupassa ennen töihin menoa ja käyn ostamassa muutamat protein- juomat lisää kaappiin.


Energistä päivää myös teille kaikille!

-s-

perjantai 18. toukokuuta 2012

Viikonlopun ruokaostokset

Olen saanut tänään viettää taas vapaapäivää. Ja näyttää siltä, ett aika moni muukin on joko vapaalla tai ottanut tähän lomapäivän, sen verran oli porukkaa kaupoilla. Ei ollenkaan olisi ollut huono ratkaisu tuo lomapäiväkään, kun ottamalla yhden päivän lomaa olisi voinut saada korvaukseksi neljä päivää vapaata. Minä en siis kuitenkaan vietä nyt tuollaisia pitkiä vapaita, vaan olin eilen töissä ja niin olen viikonloppunakin.

Ajattelin päivällä mukamas fiksuna lähteä ruokakauppaan tekemään viikonlopun ruokaostoksia, ettei tarvitsisi sitten iltapäivällä neljän- viiden aikaan mennä sinne ruuhkiin, mutta mitä vielä. En ollut ainoa joka oli suunnannut kaupoille jo aamupäivällä. No onneksi minulla ei ollut mihinkään kiire, niin kaupassa käynti sujui ongelmitta. Kävin ensin Citymarketissa "Hinta ralleilla" ja sen jälkeen pyörähdin vielä Prismassa. Eli lopputuloksena oli se, että palasin kotiin kahta isoa (ja painavaa) ruokakassia kantaen. (En tosin joutunut kantamaan kauppakasseja muuta kuin kaupasta autoon ja autolta kotiin, mutta painoi ne silti.) 

 Eiköhän näillä eväillä selvitä viikonlopun yli.
Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, että joukossa oli myös joitain herkkuja.
Nuo easy bodyn protein- juomat ostin kokeilumielessä, kun olivat hyvässä tarjouksessa. Tänään pääsin kuntosalilla käynnin jälkeen heti maistamaan yhtä. Vaniljanmakuinen muistutti ainakin hiukan Gainomaxin saman makuista versiota, mutta koostumus ei ollut ihan yhtä paksua/ kermaista. Nyt on odotettava seuraavaan treenikertaan, että pääsen maistamaan jotain toista uutta makua :)

-s- 

Kihartimet voi heittää roskiin.

Ajattelin tulla jakamaan teillekin tämän hiustenkiharrusvinkin, minkä löysin jonkun aikaa sitten jostain blogista.
Voin heti alkuun todeta, että kyse on todella helposta kiharrustavasta, sillä olen yleensä aina "peukalo keskellä kämmentä", jos on kyse hiustenlaitosta.

Tähän ei tarvita muuta, kuin pelkästään jokin kapea n.1-2cm levyinen pään ympäri ulottuva joustava hiuspanta. Eli tämä on huomattavasti halvempi ja hiusystävällisempi vaihtoehto, kuin esim. tavallinen lämpökiharrin.

Harjaat vain ensin hiukset (hiukset voi olla mielellään hiukan kosteat tai niihin voi laittaa jotain muotoiluainetta) ja asetat pannan päähäsi hiusten päälle "inkkaripanta"- tyyliin. Tämän jälkeen alat kieputtaa hiuksia molemmilta sivuilta (etene edestä taaksepäin) osio kerrallaan pannan alta ympäröimään pantaa. Jatkat tätä vain niin kauan, että kaikki hiukset ovat pannan ympärillä. (Minulla meni tähän aikaa maksimissaan viisi minuuttia.) Pysyittekö kärryllä?

 Tässä muutama kuva "kampauksesta".


Lopuksi vain annat kampauksen olla päässäsi niin kauan, että hiukset ovat täysin kuivat. Tämä kampaus päässä voi vaikka nukkua. Mielestäni kampaus on kuitenkin jo tässä kiharoiden tekovaiheessa niin kaunis ja näyttävä, että voisin lähteä vaikka tämä kampaus päässä käymään kaupassa. Ja miettikääpä mitä ajansäästöä: Ensin aamulla laitat hiuksesi kihartumaan pantakampaukselle ja töiden jälkeen iltapäivällä sinun tarvitsee vain ottaa panta pois päästäsi ja sinulla on kiharat valmiina. 

Tässä pari kuvaa heti pannan poiston jälkeen (olin nukkunut yön panta päässäni).


Suosittelen kokeilemaan!
 
-s-

torstai 17. toukokuuta 2012

Herkuttelua

Eilen illalla kerkisimme käydä katsomassa miltä Hämeenpuistossa näyttää. Herkkuja sieltä olisi ainakin löytynyt moneen makuun. Minä en kuitenkaan sortunut ostamaan yhtään mitään (ihmettelen tätä hiukan itsekin), mikä johtui osittain herkkujen korkeasta hinnasta. Järkytyin, kun eräs perhe osti palan jotain toffeeta ja myyjä ilmoitti iloisesti hinnaksi 23€, huh huh sanon minä. Hiukan halvempiakin vaihtoehtoja toki olisi ollut makeannälkään. Minäkin melkein jo ostin suklaalla kuorrutetun mansikkavartaan, mutta lopulta sain hillittyä sokerinhimoni ja jätin ostamatta.


Hämeenpuistosta suuntasimme Plevnaan ja kävimme varaamassa elokuvaliput ensi-illassa olleeseen Diktaattoriin
(Elokuva oli ihan OK. Juoni ei ollut mikään kummoinen, mutta elokuva oli täynnä "tyhmää huumoria", joten sai nauraa)


Elokuvan alkuun oli vielä aikaa, joten kävimme syömässä Bella Romassa. Alkuruuaksi otimme antipasto - buffetin, joka sisälsi paria erilaista juustoa, makkaraa, salaattia, katkarapuja, marinoituja herkkusieniä, paistettuja kasviksia, kirsikkatomaatteja, leipää... yms. Pääruuaksi otimme pizzaa. 


Syötyämme vatsamme täyteen, suuntasimme sitten (karkkikaupan kautta) elokuviin :) Että semmoinen herkutteluilta oli meillä.

-s-

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Koti kiiltää

Sain kuin sainkin puristettua jostain itselleni siivousvimman. Tarkoitus kun oli vain vähän järjestellä paikkoja, imuroida ja pestä pyykkiä, niin minäpä en tyytynytkään niin vähään. Järjesteltyäni ja imuroituani kaivoin lattianpesu tarvikkeet esiin ja pesaisin "parketit" puhtaaksi. Lattian pesun jälkeen suuntasin kylpyhuoneeseen, jossa lattiat ja wc-pönttö sai perusteellisemman pesun (pesin sekä sisältä, että ulkoa päin). Taisin hiukan innostua pyyhkimään myös kylpyhuoneen seiniä, jo vain. Kaksi ja puoli tuntia siinä taas vierähti siivoillessa.

Osaksi siivousintoiluni taisi johtua uusista pirteänvärisistä räteistäni :)
Tein tätä kirjoittaessani itsestäni pienen havainnon: Minulla on välillä vaikeuksia saada hommia aloitettua, mutta sitten kun pääsen vauhtiin, niin hommalle ei meinaa tulla loppua. Huomasihan sen eilisestä lenkistänikin :)

 Onko teillä ollut yhtä tehokas päivä?

 -s-