tiistai 28. helmikuuta 2012

Hedelmiä ja kukkia

Tässä taas yksi uusi idea, jonka sain eilisestä posauksestani. Tajusin nimittäin kirjoittaessani, että on olemassa toinenkin yhtä helppo tapa tuoda väriä kotiin. Kukkien lisäksi olisin voinut ostaa ruokakaupasta hedelmiä. Tänään oli siis mentävä uudestaan ruokakauppaan. Mitäs sanotte näistä uusista väreistä?




Eikä siinä vielä kaikki… Uusia ideoita tupsahtelee päähän jatkuvalla syötöllä. 

Seuraava idea syntyi kukkakimpun ansiosta. Se sai minut nimittäin kiinnittämään enemmän huomiota kotona oleviin viherkasveihimme. Nyt kun päivät ovat alkaneet pidentyä ja kukat alkavat saada enemmän valoa, ajatteli vaihtaa mullat osalle huonekasveistamme. En ole mikään viherpeukalo, mutta osa kukistamme (jos viherkasveja voi sillä nimellä kutsua) on säilynyt kuitenkin hengissä jo useamman vuoden. Kaikki eivät tosin näytä kovin kauniilta näin talven jäljiltä. Nuutuneennäköiset ja ruukkuihinsa ylisuuriksi kasvaneet viherkasvit saivat tänään uutta ravinteikkaampaa multaa juuriensa ympärille. 

 -s-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti