lauantai 5. toukokuuta 2012

Rahat ja kortit järjestyksessä

Jäsenkortteja, kanta-asiakaskortteja, bonuskortteja, pankkikortteja... Minulle ainakin on kertynyt monia kortteja jotka käyvät toinen sinne ja toinen tänne (Laskin juuri, että minulla on 24 erilaista korttia). Kaikki eivät ole edes kovin tarpeellisia, mutta enpä niitä roskiinkaan ole viitsinyt heittää. Kyllä niille aina silloin tällöin käyttöä löytyy. Rahapusseissa on kuitenkin aina rajallinen määrä paikkoja erilaisille korteille. Minä olen ratkaissut tämän "ongelman" sillä, että minulla on käytössäni kaksi lompakkoa. Tavallinen rahapussi käteiselle ja käytetyimmille korteille, sekä korttilompakko lopuille korteille, jotka eivät mahdu rahapussiini.

Rahapussi

Tällä hetkellä minulla on käytössä tällainen Guessin perusmallinen lompakko. Kunnollisia korttipaikkoja tässä on kuitenkin vain kuusi. Lisäksi on neljä hiukan suurempaa taskua, joissa en uskalla mitään tärkeitä kortteja säilyttää, koska ne ovat sen verran löysiä, että pelkään niistä korttieni tipahtavan. Lisäksi rahapussissa on kaksi taskua seteleille/ kuiteille ja vetoketjullinen kolikkotasku, joka on myös jaettu "väliseinällä" kahteen osaan. Eli muuten hyvin kätevä lompakko, mutta kunnollista korttitilaa on minulle liian vähän.

Korttilompakko

Tämän korttilompakkoni minä olen ostanut jo muutama vuosi sitten Pariisista Longchampin outlet-myymälästä. Tämä on ollut siitä asti jatkuvassa käytössä, ja tulee varmasti olemaan vielä monta vuotta. Tämän malli on hyvin yksinkertainen. Sisällä on vain kaksi normaalia korttipaikkaa sekä yksi iso tasku, johon mahtuu n.12 korttia ja lompakko suljetaan vain tuollaisella nahkahihnalla.

Mikä on teidän ratkaisunne tässä asiassa?
 
-s-

1 kommentti:

  1. Että noita kortteja kyllä kertyy! Joka kaupallakin on nykyään omat bonusjärjestelmänsä, siis kirjakaupoilla ja vaatekaupoillakin. Itse olen sellaisia joskus hankkinut, kun ovat ilmaisia olleet ja olen säästänyt heti siinä kassalla rahaa, mutta jälkeen päin niille ei olekaan juuri käyttöä tullut.

    No olen ratkaissut asian, että lompakossa kannan vain välttämättömiä kortteja, joita tarvitsen viikottain, kuten ajokorttia, maksukortteja, bussikorttia, kirjastokorttia, plussakorttia ja Kela-korttia (vaikka sille ei juuri olekaan käyttöä, mutta se on sellainen jonka unohdan muuten). Kaikki loput bonuskortit, matkavakuutuskortit ja pankkitunnuskortit ovat kotona yhdessä rasiassa, jotka otan sieltä käyttöön tarvittaessa.

    Lompakkona minulla on sellainen korttilompsa, jossa ei ole kolikoille tilaa ollenkaan. Setelit sinne kuitenkin mahtuu. Kolikoille on oma minipussi, koska niitä käytän harvemmin, esim. kaikki kauppaostokset tulee maksettua kortilta. Noita tuollaisia lompsia on välillä vain vaikea löytää (halvalla), omani löysin 50 sentillä kirpputorilta, joten erinomainen ostos :)

    VastaaPoista