lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lauantai

Nyt kun ehdin jo hiukan tottua aurinkoisempiin keleihin, niin huomaan tällaisten sumuisten ja pilvisten päivien vaikuttavan vireystilaani. Tänään ei ole yhtään niin energinen olo, mitä oli monena aurinkoisena päivänä tällä viikolla. Voi tietysti myös olla, että rankan työviikon jälkeen kroppa kaipaa hiukan levähdystä. Ja sen levon ajattelin itselleni myös antaa.(Toisinsanottuna: minua laiskottaa)

Mitä päiväni on tähän mennessä sisältänyt?

Olen...
 Nukkunut normaalia pidempään.


Syönyt mieheni valmistaman aamiaisen. 
Rentoutunut ja nauttinut kotona oleskelusta.
Käynyt myöhäisellä lounaalla ravintolassa.
ja ostanut kaappeihin lisää herkkuja ruokaa.


Koko päivä on sujunut ilman minkäänlaista kiirettä ja aikataulua.



Kuten äsken jo mainitsinkin, niin kävimme tänään päivällä mieheni kanssa ravintolassa syömässä. Ravintolaksi valikoitui Bistro 10, joka sijaitsee Hämeenkatu kymmenessä.


Meillä oli ravintolaan CityDeal- lahjakortti, joka sisälsi pääruuat kahdelle. 
Molemmat valitsimme pääruuaksi Talon pippuripihvit sisäfileestä. 
Lisukkeeksi kuului puolikuivattuja tomaatteja, Caesar-salaattia, ranskalaisia ja pippurikastiketta. 

 
Salaatissa oli kastiketta omaan makuuni hiukan liikaa, mutta muuten ruoka oli kyllä todella hyvää ja palvelu pelasi. Olimme tosin sillähetkellä ravintolan melkeinpä ainoat asiakkaat :)
 
Onko joku teistä käynyt kyseisessä ravintolassa? Mitä piditte?

-s-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti