keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Likkojen Lenkki.

Nyt olisi taas se aika vuodesta kun ilmoittautuminen Likkojen Lenkille on täydessä vauhdissa.
Itse osallistun 12.5.2012 Jyväskylässä järjestettävälle lenkille, tarkoituksenani hölkkäillä pidempi 7,7km mittainen lenkki ystäväni kanssa. Kyseiseen tapahtumaan en ole ennen osallistunut vaikka monta kertaa on suunnitelmissa ollutkin. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi päästä sellaiseen kuntoon ennen Likkojen Lenkkiä jotta pitkän juoksutauon jälkeen jaksan tuon matkan juosta. Koko talvena en ole juossut, jostain syystä matolla juoksu ei vain iske ja ulkonakaan en osaa pakkasella juosta. Muuten talveeni on kyllä liikuntaa mahtunut paljonkin.

Tiesittekö, että Likkojen Lenkki järjestetään myös Tampereella sekä Oulussa?
Jyväskylässä lenkkejä on kaksi eri mittaista, omaan tahtiin kuljettavaa reittiä. Tapahtuma alkaa puolilta päivin yhteisellä liikunnalla/verryttelyllä jonka jälkeen jatketaan itse lenkille. Tapahtuman pääesiintyjät tänä vuonna Jyväskylässä ovat Juha Tapio ja Scandinavian Hunks, eli silmänruokaa sekä hyvää musiikkia on myös tiedossa.

Lisätietoja tapahtumasta sekä hinnat ja aikataulut löytyy osoitteesta www.likkojenlenkki.fi .


kuva lainattu www.likkojenlenkki.fi


Ihanaa, että on taas jotain kivaa mitä odottaa!
-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti