perjantai 13. huhtikuuta 2012

Muutaman euron ostokset

Kävin tänään kuluttamassa aikaani kauppoja kierrellen, ja niiden ale-hyllyjä katsellen. Olen huomannut, että parhaat ale-löydöt voi tehdä usein muualla kuin keskustan alueella. Toki keskustastakin voi tehdä löytöjä, mutta itse olen tehnyt parhaat löytöni jostain muualta. Tänään kun minulla oli auto käytössäni, niin päätin ajella Ylöjärven kauppakeskus Eloon. Olen käynyt siellä muutamia kertoja aikaisemminkin. Hyvien ale-valikoimien lisäksi tykkään Elossa siitä, ettei siellä ainakaan yleensä ole ollut paljoa muita ihmisiä. Saa kierrellä ja kastella aivan kaikessa rauhassa. Pari tuntia minulla kului siellä aikaa, ja rahaa meni n.12€.


Enää ei tarvitse vieraille kattaa kahvipöytään maitotölkkiä, vaan voi laittaa hiukan siromman kermakon hoitamaan samaa asiaa. Jos laskitte, ettei (huonollakaan päässälaskutaidolla) noista hinnoista tule yhteensä 12euroa, niin voi kertoa, että näiden lisäksi ostin AAA- paristoja. Tällaista ”pientä kivaa” löytyi tällä kertaa.


-s- 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti